- Sijaintisi: Tervehdys
- Tervehdys
- Valokuvaus
- Valokuvaustarvikkeet
- Kamerajalustat
Kamerajalustat
Kamerajalustoja löytyy moneen tarpeeseen ja siksi kaupoista löytyy paljon erilaisia malleja useilta valmistajilta. Ihan perus digipokkari kameroille riittää kevyet kolmijalat, tarpeen mukaan joko ihan pöytämallit tai sitten pidemmillä jaloilla varustetut tripodit.
Myös yksijalkaisia eli monopodeja voi käyttää digipokkareiden kanssa. Yksijalat ovat helpommin kannettavissa kuin kolmijalat ja lisäksi ne ovat myös huomattavasti kevyempiäkin. Samaa tukea ne eivät tietenkään anna kuin kolmijalat, mutta ajaa kyllä asiansa monessa tilanteessa. Lisäksi joissain tilaisuuksissa ei edes saa käyttää kolmijalkaa, jolloin ainut mahdollisuus lisätukeen on monopodi.
Kolmijalat - Tripodit
Järjestelmäkameralle kannattaa hankkia jo sitten tukevampi kolmijalka ja sitten tarpeisiin sopiva kamerapää, kuula- tai videopää, jos tarkoituksena on ottaa mahdollisimman tarkkoja valokuvia. Lintukuvaajat monesti suosivat näistä kahdesta kuulapäätä, mutta sitten raskaammille kamera + objektiivi yhdistelmille on olemassa keinuja, jotka myös liitetään kolmijalkaan.
Tavalliselle kuvaajalle kuitenkin riittää aluksi kuula- tai videopää jalustaan. Joissakin paikoissa ja tilanteissa myös monopod on tarpeen. Ainakin silloin kun kolmijalan käyttö on kielletty, mutta silti pitäisi jostain lisätukea saada.
Itselläni on käytössä Manfroton 055XPROB kolmijalka Manfroton 804RC2 videopäällä. Käytän kamerajalustaani eniten maisemakuvauksessa ja mielestäni tuo videopää on helmpommin hallittavissa. Edellä mainitsemaani yhdistelmään olen ollut tyytyväinen, tietysti sen soisi olla kevyempi, mutta kevyempää vaihtoehtoa pitäisi melkein alkaa sitten etsimään hiilikuitumalleista ja niiden hinnat karkaavat (ainakin minun) käsistäni. Jalustan oston yhteydessä kannattaa myös hankkia sopivan kokoinen kuusiokulma-avain. Ainakin tuossa 055XPROB jalustassa löytyy nopeasti kiinnityslevyn ruuvi ja siihen sopii 2,5mm kuusiokulma-avain.
Kenties sitten, joskus jos vaikkapa tuo kuvamyynti oikein kunnolla roihahtaisi niin voisin ehkä harkita hiilikuituisen Gitzon jalustan hankkimista. No, se haaveilusta tältä erää. Manfroton jalustan lisäksi varusteista löytyy kevytrakenteinen Benron yksijalka, joka on mukavampi ottaa mukaan matkaan kuin raskaampi kolmijalka.
Kamerajalustoja valmistetaan ainakin muovista-, alumiinista- ja hiilikuidusta, joista hiilikuituiset ovat keveimpiä ja myös yleensä kalliimpia. Jalustoja valmistavat mm. Manfrotto, Gitzo ja Velbon.
Ennen hankintaa kannattaa aina tehdä eri kauppojen välillä hintavertailu, erot saattavat olla yllättävän suuret eri kauppojen välillä.
Olen koonnut muutamia kauppoja hintavertailu sivulle, joista voit vaikka aloittaa hintavertailun tekemisen. Sekä kannattaa etsiä tietoa eri vaihtoehdoista hakukoneilla, sekä lukea muiden mielipiteitä kamerajalustoista valokuvaukseen keskittyneistä keskustelupalstoilta.
Kameran vakainjalustat
Vakainjalustat ovat suosittuja, niillä saadaan uutta kuvakulmaa ja tyyliä videoiden kuvaamiseen. Vakaimet on nyt myös tavallisten kuluttajan ulottuvilla! Näille vempaimille olen omistanut oman sivunsa Kameran vakainjalustat.
Moottoroidut jalustat
Markkinoilla on olemassa myös paljon erilaisia moottoroituja jalustoja. Niitä käytetään niin videokuvauksessa kuin valokuvauksessa. Valokuvauksessa niitä käytetään usein timelapse kuvaukseen. Hankintalistaltani löytyy moottoroitu jalusta jossa olisi kolme tai viisi akselia. Tuollaisten avulla olisi mahdollista tuottaa todella hienon näköisiä timelapse videoita.
2017 kesällä hankin Sevenoak SK-EBH01 Pro Electronic Time Lapse / Panoramic Ball Head jalustan. Sen saa pyörimään vasemmalta oikealle tai oikealta vasemmalle horisontaalisesti. Vertikaalisesti se kulkee alhaalta ylös tai ylhäältä alas. Laiteessa voi säätää montako astetta laite liikkuu ja missä ajassa se sen tekee. Yksinkertainen laite, mutta yllättävän monipuolisesti sitä voi käyttää niin video- kuin valokuvauksessa. Lue lisää Sevenoak SK-EBH01 laitteesta.