Leijonien MM-kultajuhlat 16.5.2011

Finkey ja Heikki PaasonenSunnuntaina 15.5.2011 se sitten vihdoinkin tapahtui, nimittäin se ettei joka kevät tarvitse kaivaa esiin videomateriaali vuoden 1995 jääkiekkojuhlista. Nyt on sitten jotain vaihtoehtoistakin materiaali jota voidaan ennen vuosittaisia MM-kisoja ennen ja mahdollisen tappion jälkeen eri medioissa esittää. Vaikkakin varmaa on, että tuon 1995 kisojen materiaali tullaan pyörittämään tässä maassa maailman tappiin asti, sillä olihan se kuitenkin se ensimmäinen mestaruus ja sitten omaa luokkaansa! Eikä siinä mitään pahaa ole, kyllähän tuota 1995 vuoden pelejä ja juhlintaa jaksaa katsella. Nyt meillä on myös se toinenkin ja ehkä ensi vuoden kotikisojen jälkeen Leijonat ovat tehneet uutta jääkiekkohistoriaa voittamalla toisen perättäisen mestaruuden ja kotikisoissa. Tuohon temppuun ei ole vielä mikään maajoukkue pystynyt! Mutta, nyt on turha vielä liikaa miettiä moista asiaa vaan nyt on aika jatkaa nauttimista tästä mestaruudesta!

Suomi vs. Ruotsi finaaliottelun kulku

Finaaliottelu tuli tietysti katsottua suorana, kuten muutakin Leijonien ottelut (ja aika moni muukin peli). Täytyy myöntää, ettei toiveet olleet kovin korkealla ensimmäisen 10 minuutin jälkeen, jolloin Ruotsi alkoi saamaan pelistä otteen. Ruotsin hallinta kesti aina toisen erän loppuun jolloin sitten Jarkko Immonen onnistui laukomaan ylivoimalla hienon maalin 1-1 ajassa 39:53, syöttäjinä olivat Janne Pesonen ja Mikko Koivu. Siitä se fiilis sitten jotenkin joukkueeseen tuli ja jatkui erä tauon jälkeenkin komeasti. Suomi onnistui onneksi toistamiseen maaliteossa heti kolmannen erän alussa, kun Petteri Nokelainen teki komean maalin 2-1 Antti Pihlströmin syötöstä ajassa 42:35! Sen jälkeen Suomi sai todella kovan otteen peliin ja heti seuraavasta hyökkäyksestä meinasi tulla jo toinen maali. Kovin kauaa ei siitäkään tarvittu odottaa, kun se 3-1 maali sitten oikeasti tulikin. Niko Kapasen laukaus ei ollut täydellinen, mutta ei sillä ole merkitystä, jos laukaus menee kuitenkin ohi maalivahdin ja aina maalin perukoilla saakka! Edellisestä maalista ehti kulua aikaa alle minuutti ja kolmannen maalin tultua aikarauta näytti 43:15, maalin syöttäjinä toimivat Juha-Matti Aaltonen ja Leo Komarov. Silloin alkoi jo vaikuttamaan pelottavan hyvältä, mutta se perinteinen Ruotsi peikko oli myös kovasti läsnä. Eli se, että se Ruotsi kuitenkin vielä tulisi ja tekisi ne voittoon tarvittavat maalit.. Ruotsilla olikin hetkittäin hyvää yritystä, mutta yllättävän vähän kuitenkin loppujen lopuksi.

 

Tällä kertaa Ruotsi taisi olla jo aika lyöty Kapasen maalin jälkeen. Suomikaan ei onneksi sortunut tuossakaan tilanteessa peruutteluun vaan jatkoi pelitapaa joka Leijonille parhaiten sopi, iloista hyökkäyspeliä! Turnauksen parhaaksi pelaajaksi ja All-Stars maalivahdiksi valittu Ruotsin maalivahti Viktor Fasth jatkoi ihanaa imurointiaan ajassa 56:41, kun Janne Pesonen tinttasi lukemat vuoden 1995 päätöslukemiin eli 4-1, syöttäjäksi merkittiin Mikael Granlund. Siinä vaiheessa (viimeistään) kentällä oli vain yksi joukkue ja se jatkoi hurjaa menoaan! Edellisestä maalista ehti kulua puoli minuuttia ja jo taas oli aika tuulettaa uutta Leijona maalia, kun ajassa 56:41 Mika Pyörälä laukoi Mikko Koivun ja Anssi Salmelan syöttäessä lukemat jo 5-1:een! Sitten jouduttiinkin jo odottelemaan pitempi tovi viimeistä niittiä Ruotsalaisten kirstuun, nimittäin lähes kaksi minuuttia edellisestä tuli seuraavaa Leijonien maali. Antti Pihlström viimeisteli Ruotsin nöyryytyksen laukomalla lukemat 6-1 ajassa 59:05, syöttäjä toimi Ville Lajunen. Sitten vain piti vielä odotella vajaa minuutti ja oli aika aloittaa juhlat!


Kansa juhli Leijonien Maailmamestaruutta

Vesa-Matti LoiriJa kyllähän tämä kansa sitten juhlimisen heti aloittikin, tosin monella oli jo juhlat jatkuneet ainakin koko viikonlopun ellei jopa koko kisojen ajan! Yhtä kaikki isoimmissa kaupungeissa torit täyttyivät sadoista ellei tuhansista juhlijoista! Itse en yöllä suuremmin juhlinut, mutta sitten maanantaina iltapäivällä matkasin kohti toria, jossa edellisen kerran tuli käytyä keväällä 2006 naamioihin pukeutunutta poppoota katselemassa ja juhlimassa, mutta eipä tuosta nyt enempää vaan takaisin asiaan.. eli maanantaina Helsingin kauppatorilla järjestettyihin kansanjuhliin joissa seuranani oli noin 100 000 muutakin Leijonien kannattajaa! Ennen Leijonia & Kundia lavalla kävivät esiintymässä: DJ Slow, Timo Harjakainen, hän hoiti Leijonien lavalle saapumisesittelyn ja osittain myös haastattelun.  Kemut olivat yleisesti ottaen LOISTAVAT! Muutamia ikäviäkin piirteitä juhlissa oli, mutta jätän ne nyt tässä kohtaa omaan arvoonsa.. Niitä on jo riittävästi ruodittu eri medioissa. En tarkoita, että ne pitäisi unohtaa ja täysin sivuuttaa, mutta toivoisin, ettei nyt kuitenkaan unohdettaisi tässä tapauksessa sitä tärkeintä asiaa eli LEIJONINEN MAAILMAN MESTARUUTTA! Tästä mennä viikonloppu ja kulunut viikko tulisi muistaa!

Juhlat kameran takaa


Valokuvausharrastajana mukanani oli tietysti kamerani ja kuvia tulikin otettua niin paljon kuin muistikorteista kapasiteettia piisasi eli reilut 1200 kuvaa. Valokuvien laatu yllättyi kuvien kehitys vaiheessa positiivisesti. Oletin ettei kuvista kuin jokunen prosentti olisi ok kamaa niin kuvista valtaosa oli hyvä laatuisia. Eivät ne mitään priimoja olleet, mutta osa samanlaista tavaraa joita lehdissäkin juhlien uutisoinneissa näkyi. Joten kuvalaadullisesti olin tähän kuvausreissuun todella tyytyväinen.


Suurin ongelma oli tarkennuksen saaminen lavalla oleviin henkilöihin, koska edessä liput ja kädet heiluivat. Kuitenkin onneksi hyvin harvoin automaattitarkennus osui niihin. Pituudestanikaan ei torilla ollut hyötyä allekirjoittaneelle kovin paljon, joten valtaosa kuvista tuli otettua ihan fiilis pohjalta, kädet pään päälle ojennettuna ja sitten tasaista sarjaa ottaen. Saamaani sijaintiin olin täysin tyytyväinen. Pääsin noin 20-25 metrin päähän lavasta, oikealle puolelle. Sekä edessä olleet ihmiset olivat samaa pituus luokkaa kanssani, joten näin hyvin koko tapahtuman. Joten tässä suhteessa kaikki meni kuten olin suunnitellut ja toivonutkin!

 

Hiukan asiasta seipääseen, oli muuten melkoinen tunne, kun isolta screeniltä näytettiin helikopteri kuvaa paikalla olleesta väkimäärästä! Väkeä oli aina pitkälle Espan puistoa! Silloin jotenkin tajusi taas asian suuruuden ja sen väen paljouden joka paikalla oli, sekä sen miten loistavalle paikalle olikaan itse päässyt todistamaan tätä hieno juhlaa! Tunne oli kyllä paikanpäällä sanoin kuvaamaton ja se on sitä yhä, kun muistelee ja katselee tapahtumasta kuvia!


Leijonien juhlintaaKuvia tuli otettua siis itse juhlista ja sitten jokunen juhla ohjelman tauottuakin. Niin ja siitä, kun Leijonat lähtivät linja-autolla kunniakierrokselle. Seurasin heidän menoa Senaatintorilta aina Kolmen sepän patsaalle. Matka ei ole pitkä, mutta eilisessä väenpaljoudessa vähintäänkin haastava! Ihmiset seurasivat tai yrittivät seurata bussia pitkin Aleksanterinkatua. Totesin nopeasti, etten niin tehden tule saamaan mahdollisuuksia ottaa kuvia Jellonista. Joten juoksinkin aina kortteleiden risteyskohtiin ja siten sain mahdollisuuden ottaa aina muutaman kuvan kulkueesta. Tosin silloin oli jo niin pimeää, ettei kuvista kovin laadukkaita varmastikaan tullut. Hyvin kuvien saaminen olisi edellyttänyt laadukkaamman kaluston mukana oloa, mutta yhtä kaikki sain niistäkin tilanteista jonkinlaisia kuvia ja se riittää. Kulkueen perässä juokseminen oli fyysisesti raskasta ja ei vähiten siksi, että olin pukenut päälleni kolme kerrosta vaatteita, joista päällimmäisenä oli sadevaatteet.

 

Joten vaatetus ei hengittänyt käytännössä lainkaan. Vaatetus oli siksi tuollainen, että sade kuurojen mahdollisuus oli olemassa ja itseasiassa muutaman kerran vähän satoikin. Sekä kauppatorille osuu tuuli mereltä ja lämpöä oli +10 astetta. Noissa olosuhteissa seisominen kuuden ja puolen tunnin ajan ei välttämättä ole kaiken aikaa kovin lämpöistä ilman kunnon vaatetusta. Ei kyllä kylmä ollutkaan missään vaiheessa ja eikä myöskään kuuma, vasta tuossa juostessa alkoi olo käymään tukalaksi. Vähän ennen yhtätoista aloin sitten suuntaamaan askeliani kohti Kamppia, joka sekin oli täynnä busseihin jonottavia ihmisiä. Aikanaan pääsin itsekin bussiin ja kotona olin 00:54. Loisto reissu, muuta en voin sanoa!


Jotkut ovat sanoneet viime päivinä, että jos näitä mestaruuksia tulisi useammin niin ne kärsisivät inflaation. Näin varmaan osittain saattaisi käydä, mutta uskon kyllä että kyllä noihin kansanjuhliin aina paikalle tulisia ainakin 50-70 000 ihmistä! Vaikka ne olisivat joka vuosi, eihän tuollaisiin tapahtumiin voi kyllästyä! Nythän väkeä taas viranomaisten mukaan oli paikalla tutut 100 000 henkilöä!


Flickr ryhmät: Leijonat - Maailmanmestarit 2011 ja Leijonat


Leijonat - Maailmanmestarit 2011Totesin myös ettei Flickr.com kuvienjakopalvelussa ole vielä olemassa ryhmää Leijonien kuville. Loinkin sitten kaksi ryhmää, toinen on nimeltään Leijonat - Maailmanmestarit 2011. Tähän ryhmään voi liittää valokuvia ja videoita tämän vuoden MM-kisoista, sekä juhlista ympäri Suomea.


Leijonat ryhmän ideana on se, että tuohon ryhmään voi liittää kaikenlaisia valokuvia ja videoita jotka liittyvät Suomen jääkiekkojoukkueeseen. Ovat ne sitten miltä vuosikymmentä tahansa, digitaalikuvia tai scannattuja filmi- tai diakuvia tmv. Miesten-, naisten-, poikien- tai tyttöjen Suomen maajoukkueesta niin ne ovat tervetulleita tähän ryhmään. Jos omaat sopivaa materiaali kyseisiin ryhmiin niin liitythän ryhmään ja jaa sitten tallentamasi Leijona muistot muiden kanssa :)!
Niin ja juhlista ottamieni valokuvien katseluun löytyvät ne kaikki kootusti Leijonien 2011 MM kansanjuhlat! -kokoelmakansiosta. Sieltä löytyy 18 kansiota, joihin olen kansajuhlien eri vaiheita mahdollisimman hyvin aikajärjestyksessä koonnut. Tervemenoa katsomaan ja fiilistelemään kuvien parissa, sekä lisäämään omia Leijona aiheisia valokuvia ja videoita Leijonat ryhmiin!