Microsoft Windows 10

 

Microsoft julkaisi heinäkuun lopulla 2015 kertomansa mukaan viimeiseksi jäävän version Windows käyttöjärjestelmästä. Se kantaa nimeä Windows 10. Eli Windows 11 tai muuta vastaavaa ei ole tulossa vaan tuonta Windows 10 versiota tullaan vain jatkossa päivittämään.

 

Tästä lähtien Microsoft ei kysele käyttäjältä päivityksistä mitään vaan Microsoft päivittää pakotetusti käyttöjärjestelmää. Toivoa sopii, että päivityksiä testataan aiempaa paremmin, ettei tiedossa ole sitten kuukauden toisena keskiviikkona ikäviä yllätyksiä tietokonetta käynnistäessä. Windows päivitykset julkaistaan aina jokaisen kuukauden toisena keskiviikkona.

 

Microsoft tarjosi ilmaisen päivityksen kaikille Windows 7 tai Windows 8 käyttöjärjestelmien omistajille yhden vuoden ajan eli heinäkuulle 2016 asti. Itse jätin päivittämättä niin sanotun työkoneeni, kannettavani päivitin ja suurimmitta ongelmitta Win 10 on toiminut.

 

Uuden käyttöjärjestelmän luvataan olevan nopeampi ja kevyempi, joten vanhat koneet saattavat saada lisää potkua eloon uuden Windows 10 asennuksen myötä. Lisäksi valtaosan vanhoista sovelluksista ja ohjelmista pitäisi toimia myös uudessa käyttöjärjestelmässä.

 

Lisää tietoa Windows 10 käyttöjärjestelmästä

 

Aurora Borealis. Valokuvaaja: Markus Kauppinen