HPK – Jokerit, 16.11.2013 Rinkelinmäellä

Eilen lauantaina tuli käytyä pitkästä aikaa aistimassa lauantai-illan tunnelmaa Rinkelinmäen hornankattilassa. Aina ei tunnelma hallissa ole ollut maineensa veroinen, mutta eilen ajoittain kylläkin näin oli.

HPK - Jokerit, 16.11.2013. Kuvaaja: Markus KauppinenPaikalla oli 4128 katsojaa. Ei ollut valitettavasti täysi tupa vaikka sellaistakin toivoin. Liekö osa syy se, että peli oli tv-peli? Tosin eivät kai nuo nykyiset vain maksukanavilla näkyvät pelit vie otteluista niin paljon katsojia kuin aikoinaan MTV3:lla kaikille näytetyt ottelut tekivät. Tuolloin hallista saattoi olla poissa muutama tuhat katsojaa verrattuna vastaavaan peliin, jota ei televisioitu.

HPK - Jokerit, 16.11.2013. Kuvaaja: Markus KauppinenTunnelma ottelussa oli alusta alkaen hyvä niin yleisössä kuin kentällä ja mitä yleisestä hallikäytävän puheensolinasta pystyin kuulemaan, oli illan ottelua paras Kerhon kotipeli tällä kaudella.

HPK - Jokerit, 16.11.2013. Kuvaaja: Markus KauppinenLukuun ottamatta toisen erän ensimmäistä kymppiä pelin tempo olikin mielestänikin varsin hyvää sm-liiga peliksi. Ei peli ollut aina kummankaan hallinnassa, mutta yritystä ja menoa riitti kaiken aikaa.

HPK - Jokerit, 16.11.2013. Kuvaaja: Markus Kauppinen

Ylivoimapeli ei toiminut kummallakaan ja muutenkin ylivoimapeliä oli vähän tarjolla. Jari Levosen pilli ei ainakaan turhaan soinut. Pillin olisi kylläkin pitänyt soida useamman kerran kuin soi, niin kotijoukkueen kuin vierasjoukkueenkin tekemien rikkeiden jälkeen.

HPK - Jokerit, 16.11.2013. Kuvaaja: Markus KauppinenOttelussa oli joitain kovia taklauksia ja pientä nyhjäystä, mutta kunnon tanssipareja ei ottelun aikana löytynyt, joka oli pienoinen yllätys sekin. Monesti näissä otteluissa jonkinmoista nujakointikin nähty.

HPK - Jokerit, 16.11.2013. Kuvaaja: Markus KauppinenJuuse Saros pelasi hienon nollapelin. Koko joukkue kyllä avusti hyvin tuon saavuttamisessa. Useimmiten Jokereiden vedot tuli huonoista kulmista ja todellisia maalipaikkoja ei Jokereilla paljoa ollut. Tosin riittävästi kyllä vaikka pelin voittoonkin, kun Kerho ei useista paikoista huolimatta onnistunut ohittamaan HPK mestaruus vahti Miika Wiikmania kuin kaksi kertaa. Kolmannen maalin, kun Joonas Vihko laukoi tyhjään maaliin Ville Viitaluoman syötöstä. Maali oli Vihkon kauden avausosuma ja niinpä Viitaluoma poimikin kiekon talteen. Toivottavasti jatkossa Vihko onnistuu maalientossa useimminkin.

HPK - Jokerit, 16.11.2013. Kuvaaja: Markus Kauppinen

HPK - Jokerit, 16.11.2013. Kuvaaja: Markus KauppinenToivon myös, että Saros pysyy Kerhossa ainakin tämän kauden loppuun ja ehkä vielä muutaman muunkin kauden, kunnes sitten lähtee NHL:ään.

Nuorukainen on todella lahjakas ja taidokas maalivahti, jos riittää paljon mukavia hetkiä Kerholle niin kauan kuin hän pelaa joukkueessa!

Aikanaan Saroksesta saattaa olla paljon iloa koko Suomen kansalle, jos hän tulee pelaamaan Leijonissa tai sitten menestymään erityisen hyvin taalajäillä.

HPK - Jokerit, 16.11.2013. Kuvaaja: Markus KauppinenOttelu oli tällä erää viimeinen kerta, kun Jokerit vierailivat sm-liigassa runkosarjassa Hämeenlinnassa. Ehkäpä sitten joskus on taas aika näille otteluille. Jos Jokereiden KHL taival jää vain visiitiksi tai sitten koko KHL lakkautetaan.

HPK - Jokerit, 16.11.2013. Kuvaaja: Markus KauppinenJutun kuvat on otettu Canon Ixus 510HS digipokkarilla.

Markus Kauppinen – Valonkuvaaja

Tervetuloa Valonkuvaajan kuvagalleriaan!

Kategoria(t): Blogit, Valokuviani, Viimeisimmät Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.