Perhosten yökuvaus

 

Täältä löydä kokemuksiani perhosten yökuvauksesta. Kesällä 2016 aloitin omat yritykseni aiheen parissa. En ole ehtinyt kokeilemaan sitä kuin vasta kerran ja silloin ei saalista vielä tullut vaikka mielestäni setuppi oli onnistunut tai ainakin se oli suunnitelmani mukainen.

 

Perhosten yökuvaus. Valokuvaaja: Markus Kauppinen

Studiojalusta poikkipuulla jossa valkoinen kangas kiinnitettynä kahdella puristimella. Valona pyöränvalaisin joka oli kiinnitettu studiojalustan puomiin tarranauhalla. Siten sain aikaiseksi tasaisen valkoisen valaistun pinnan. Valaistustuksena oli käsisalama ja heijastava sateenvarjo studiojalustassa.

 

Vielä on kesää jäljellä ja pitää yrittää tätäkin asiaa vielä muutamaan otteeseen. Ehkäpä kuvauspaikka oli ontuva, vaikkakin yökkösiä kyllä terassillakin olen tavannut usein. Nyt ne eivät vain kiinnostuneet valkoisesta kankaastani.

 

 

Perhosten yökuvaus. Valokuvaaja: Markus Kauppinen

 

Perhosten sijaan kangas houkutteli paikalle kiitettävästi hyttysiä. Niiden asiosta pääsin ainakin testaamaan ja toteamaan viritykseni toimivan hyvin.