Jäälyhdyn tekeminen on helppoa

15-25 asteen pakkanen on hyvä sää valmistaa helppoja jäälyhtyjä. Tarviset astian ja vettä, et mitään muuta niin yksinkertaisia ne ovat.

 

Jäälyhty  

Kovien pakkasten innoittamani tammikuussa 2016 päätin kokeilla ensimäistä kertaa jäälyhtyjen tekemistä. Alkuvaikeuksien jälkeen olen onnistunut 100%. Ensimmäinen jäälyhtymuotti oli pakkasessa liian kauan ja se jäätyi kokonaan.

 

24 tuntia 15-25 pakkasessa on hyväksi toteamani aika. Silloin lyhdystä tulee jo tukeva, mutta se ei ehdi jäätymään kokonaan – ainakin jos käytät projektissa muoviämpäriä. Lyhdyn voi toki tehdä muissakin asioissa ja pitäisikin kokeilla eri muotteja, mutta ne jäävät tuleville vuosille.

 

Visioin jo myös, että etikkapunajuuritölkin liemellä saattaisi saada mukavan punaisen lyhdyn. Sitten Googlettelin asiaa ja ihmiset ovat tehneet toinen toistaan hienompia jäälyhtyjä vaikka millaisin koristein, joten tämänkin asian voi viedä hyvinkin haasteelliselle tasolle. Yksinkertaisen perinteisin jäälyhdyn teko on kuitenkin helppoa.

 

10 litran muoviämpäri melkein täyteen vettä. Sitten ämpäri ulos vuorokaudeksi. Ämpäri toviksi sisään, jotta lyhty irtoaa ämpäristä helposti. Sitten pitää hakkaa ämpärin pohjalla ollut pinta rikki, jotta lyhtyyn saa laitettu kynttilän. Sen jälkeen laitoin lyhdyn takaisin ämpäriin ja vein sen ulos. Pimeän saapuessa kynttilä lyhtyyn ja näky on hieno :)!